TURUN SEUDUN MOBILISTIT R.Y.TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 


YLEISTÄ:
Myös toimintavuonna 2009 Turun Seudun Mobilistit ry edistää toiminnallaan yhdistyksen sään­nöissä mainittuja tarkoitus­periä mahdollisimman monipuolisesti; edis­tää historialli­sesti arvokkaiden moot­toriajoneuvojen entis­tämistä ja säilyttä­mistä, koota yhteen toimialueellaan vanhojen ajoneuvo­jen harrastajat sekä edistää maakunnallisen ajoneuvohistoriallisen ja -kulttuurisen tiedon keruuta, tallennusta, tutkimusta ja julkaisua. Tärkeä osa toimintaa on myös maakunnallisen teollisen historian vaaliminen. Museoajoneuvotarkastustoiminnan hiipuessa harrasteajo-neuvojen painotusta toiminnassa tulee lisätä, jotta yhdistys pysyy kehittyvänä. 

Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä edustajien Markku Paakkanen, Janne Seurujärvi ja Mikko Alatalon tekemä lakialoite (58/2009) koskien ajoneuvolain ja ajoneuvoverolain muuttamisesta siten, että museoajoneuvoluokan rinnalle perustettaan harrasteajoneuvoluokka. Lähetekeskustelussa 23. syyskuuta lakialoite sai varsin myönteisen vastaanoton yli puoluerajojen. On siis varsin todennäköistä, että harrasteajoneuvoluokka tulee mahdolliseksi lähivuosina. Tämän perusteella TSM ry:n on lähitulevaisuuden toimintaa suunnitellessaan otettava tämä uuusi harrasteajoneuvoluokka. Uuden harrasteajoneuvoluokan myötä on mahdollista saada uusi piristysruiske yhdistystoimintaamme ja toimintaan Mobiilimäessä.

Oman toimitilan hankinta oli yhdistyksen perustamisesta lähtien jäsenistön toiveena. Vuonna 1998 ostettiin Mobiilimäki. Aluksi yhteinen toiminta oli varsin runsasta keskittyen rakennusten kunnostukseen, vanhojen rakenteiden purkuun ja uuden rakentamiseen. Lisäksi on pyritty käynnistämään erilaisia toimintaryhmiä Mobiilimäekeen. Nämä ryhmät ovat toimineet jonkin aikaa, mutta mitään pysyvää toimintaa ei ole saatu aikaiseksi. Tämä on harmi, koska TSM ry:n käytössä on noin 300 neliötä varsin hyvää harrastustilaa. 

Yhdistystoiminnan yksi keskeinen ajatus on yhdessä toimiminen. Yhteisöllinen toiminta on innostavaa, opettavaa ja mahdollistaa ns. hiljaisen tiedon välittämisen jäsenten kesken. Yhteisten projektien myötä vähemmän kokemusta ja tietoa omaavat harrastajat voivat ”turvallisesti” kehittää taitojaan. Yhteisöllinen yhdistystoiminta on paitsi konkreettista koneiden ja laitteiden kunnostusta ja huoltoa, myös tiedon keruuta, muokkausta ja julkaisutoimintaa. Yhdessä toimiminen lujittaa yhdistystoimintaa. 

Tulevana toimintavuonna tulee erityisesti panostaa monipuolisen yhteistoiminnan aikaansaamiseen Mobiilimäessä. Ryhmien vetäjiksi on saatava asiastaan innostuneita ja sitoutuneita vetäjiä. Toiminnanohjaajalla ja Hallituksen jäsenillä on tässä keskeinen rooli. 

Yhdistyksellä on osa-aikaisesti palkattu toiminnanohjaaja, jonka tehtäviin kuuluu yhdistyksen toiminnan- ja kiinteistöjen hoitoon liittyvien taloudellisten ja hallinnollisten toimintojen koordinointi sekä yhdistystoiminnan kehittäminen. 

Kaikkia yhdistystoimintaan liittyviä työsuoritteita ei kuitenkaan voida hoitaa palkkatyönä, vaan edelleen vapaaehtoinen talkootyö on yhdistystoiminnallemme välttämätöntä. Näiden töiden aiheuttamista kuluista maksetaan tarvittaessa erillinen kulukorvaus. 

YHDISTYSTOIMINTA
KUUKAUSIKOKOUKSET:
TSM ry:n kuukausikokoukset pidetään kuukau­den ensim­mäisenä tiis­taina. Kokouspaikkana on pääsääntöisesti Mobiilimäki. Mikäli virallisesti käsiteltäviä asioita ei ole, kuukausikokousten ohjelman muodostavat harrastuksemme kannalta mielenkiintoiset esitelmät ja työnäytökset. Kokousten yhteydessä jäsenistöllä on mahdollisuus kysyä yhdistyksen toiminnasta sekä evästää hallitusta omilla aloitteillaan. Hallituksen jäsenten toivotaan aktiivisesti osallistuvan kuukausikokouksiin ja tiistaitapaamisiin. 

Joulukuun alussa järjestetään jäsenille ja heidän taustavoimilleen pikkujouluvastaanotto Mobiilimäessä. Pikkujouluvastaanottoon kutsutaan myös merkittäviä yhteistyötahoja. Heinäkuun kuukausiko­kou­s on perinteinen saunailta, johon jäsenistön perheineen toivotaan saapuvan mu­seoajoneuvo­kalus­tollaan. 

TIEDOITUS:
Yhdistys tiedottaa tulevasta toiminnastaan jäsenistölle jäsentiedotteilla, joita julkaistaan 5-6 kappaletta vuodessa. Lisäksi jäsenistön toivotaan aktiivisesti kirjoittavan Automobiili-lehteen - valtakunnalliseen jäsenlehteemme. 

TSM ry:n kotisivujen (http://www.tsmry.fi) uusittu versio on julkaistu vuonna 2009. Jäsenistön toivotaan aktiivisesti osallistuvat sivujen sisällön tuottamiseen. Myös sivujen englannin- ja ruotsinkieliset versiot tulee saada aikaiseksi. Tämä on eduksi kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä.

Yhdistyksen toimintaa tuodaan julki erilaisissa yleisötilaisuuksissa jakamalla yhdistyksen esitteitä ja kertomalla TSM ry:n toiminnasta ja päämääristä. Myös paikallisten joukkoviestimien kanssa tehdään yhteistyötä.

AJOTAPAHTUMAT:
110 Klasis ajotapahtuma järjestetään toukokuun aikana. Ajojen lähtöpaikka on Mobiilimäki ja ajoreitti kulkee Turun ympäristössä.

Iltakruising on saavuttanut vankan suosion jäsenistön keskuudessa. Merkillepantavaa on ollut perheenjäsenten runsas osallistuminen näihin ilta-ajeluihin. Vuonna 2010 ilta-ajeluita tullaan jatkamaan. Kohteina ovat yhdistyksen toimialueella olevat mielenkiintoiset kulttuuri- ja matkailukohteet.  

TSM ry on anonut SA-HK ry:n hallitukselta ja saanut järjestettäväkseen valtakunnalliset retkeilyajot Turun seudulla vuonna 2011. Samana vuonna Turku on Euroopan kulttuurikaupunki ja TSM ry viettää 40-vuotisjuhlaansa. Ajot on mahdollista järjestää siis hyvin juhlallisissa puitteissa. Ajojen järjestämiseen on valittu työryhmä. Pääosa ajojärjestelyistä tullaan tekemään vuoden 2010 aikana. 

TSM ry osallistuu SA-HK ry:n järjestämään Mobiiliviesti tapahtumaan. Viestin paikalliset järjestelyt pyritään hoitamaan hyvissä ajoin ”naapuriyhdistysten” kanssa. Tapahtumaan pyritään saamaan viimevuotisia ajoja suurempaa paikallista julkisuutta sekä suurempi määrä yhdistyksen jäsenistöä osallistumaan viestin eteenpäin viemiseen.   

MATKAILU:
Yhdistys järjestää jäsenistölleen 1-2 ulkomaille suuntautuvaa rompe- ja tutustumismatkaa. Ulkomaanmatkat järjestetään kohtuullisella katteella. Lisäksi voidaan järjestään muutama koti­maan matka harrastuksemme kan­nalta mie­len­kiintoi­siin koh­teisiin. Jä­senistöltä toivotaan ehdotuksia, joista hal­litus valit­see sopi­vat matkakohteet. 

MARKKINATAPAHTUMAT:
Tukeakseen rahallisesti toimintaansa ja palvellakseen mobiliharrastajia TSM ry järjestää vuon­na 2010 kolme markkinatapahtumaa. Tapahtumien suunnittelu ja järjestely pyritään toteuttamaan työryhmissä.  

TalviHeikki ajoneuvoharrastus ja keräilytapahtuma
TalviHeikki 2010 pide­tään 7. maaliskuuta Turun Messukes­kuksen A- ja B-hallissa. Talviheikkiä markkinoidaan ajoneuvoharrastus- ja keräilytapahtumana. Näyttelyteemoina ovat Datsun, Nissan ja PMC autot sekä wanhat perämoottorit. 

KesäHeikki ajoneuvoharrastus ja keräilytapahtuma
KesäHeikki 2010 järjestetään Mobiilimäen piha-alueella 13.6.2010. Yleisen tapahtumateeman sijaan Mobiilimäen näyttelytilassa järjestetään teemanäyttely. KesäHeikkiä edeltävänä lauantaina (12.6.2010) järjestetään ”Kansalliseen museoautopäivään” liittyvää ohjelmaa. 

SyysHeikki ajoneuvoharrastus ja keräilytapahtuma
SyysHeikkin ajankohta on vakiintunut syyskuun ensimmäiseksi sunnuntaiksi. Järjestyspaikka on Mobilimäellä. Myös SyysHeikissä yleisteeman sijaan pyritään järjestämään erityisnäyttely Mobiilimäen näyttelytilassa. 

MUUT TOIMINTA:
Victor Forselius rahasto
Varojen keruu Victor Forselius rahastoon on viime vuosina ollut aika satunnaista. Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 110-vuotta ensimmäisen auton saapumisesta Turkuun. On syytä vakavasti miettiä rahaston peruspääoman keruun tehostamista tuon tulevan juhlavuoden kunniaksi.   

Kupittaan harrasteajoneuvoillatKupittaan harrasteajoneuvotapahtuma on säilyttänyt vankan suosion ajoneuvoharrastajien keskuudessa. Kupittaan tapaamisia tullaan jatkamaan myös vuonna 2010. Poliisi on satunnaisesti vieraillut tapahtumassa, joka seikka on hillinnyt pahimpia kumin polttajia. 

Autovalokuvien keruu
TSM ry toteutti yhdessä Turkuseura ry:n kanssa autovalokuvien keruu vuonna 2009. Keruu sai hyvän vastaanoton suuren yleisön keskuudessa. Myös kerätystä aineistosta koostetussa valokuvanäyttelyssä Förituvalla kävi runsaasti katsojia.  

Toimintavuonna 2010 tulisi harkita tällaisten projektien toteuttamista myös muiden TSM ry:n toimialueella toimivien kotiseutuyhdistysten kanssa. Keruuta voisi myös laajentaa muistitiedon ja muun kirjallisen materiaalin talteenottoon. 

YHDISTYKSEN TOIMINTA:
Mobiilimäestä on selvästi muodostunut yhdistyksen toiminnan keskipiste. Mobiilimäki on erottamaton osa Turun Seudun Mobilistit ry:tä. Ilman nykyistä toimipistettä on vaikea kuvitella näinkin laajaa ajoneuvoharrastustoimintaa Turun seudulla. Jatkossa on tärkeää hyödyntää yhdistyksen käytössä olevia tiloja paremmin harrastustoimintamme kaikenpuoliseen edistämiseen. Nykyisen toiminnan ylläpitämisessä ja uuden toiminnan luomisessa yhdistyksen hallituksen jäsenillä on keskeinen rooli. Uudenlaita toimintaa voisi olla museoajoneuvotarkastustoiminta, museoajoneuvo-/korjausneuvonta, alueellisen ajoneuvohistorian tallenus/tutkimus/julkaisu, omien ajoneuvojen esittely. 

Huolta jäsenistön keskuudessa on aiheuttanut vuonna 2013 toteutuva maavuokrasopimuksen uusiminen. Ensinnäkin Turun kaupunki on aina uusinut maavuokrasopimuksen sen tahon kanssa, jolla on voimassa oleva sopimus. Ei siis ole mitään vaaraa, että TSM ry ”heitettäisiin” ulos Mobiilimäestä. Maavuokran ennakoidaan kolminkertaistuvan. Tästä selvitään hyvin, jos kuukausivuokrakertymää pystytään nostamaan runsaan 2000 euron verran. On siis viisasta päättää pysyä Mobiilimäessä sekä ryhtyä sen vaatimiin toimenpiteisiin ajoissa.    

YHDISTYKSEN KOKOELMAESINEISTÖ:
Toimintavuonna 2010 yhdistys keskittyy jo omistuksessaan olevan kokoelmaesineistön huoltoon ja kunnostukseen. Lisäksi on mietittävä miten esineistö saataisiin asianmukaisesti säilytettyä ja esille niin jäsenistön kuin suuren yleisön katsottavaksi. 

Jäsenistö on tottunut kiitettävässä määrin kokoontumaan tiistaisin Mobiilimäessä. Viime vuosina iltaa on vietetty lähinnä kahvinjuonnin ja keskustelun merkeissä. Myös tämä on tärkeä osa harrastustamme, mutta saattaisi olla järkevää yrittää toteuttaa tiistaikokoontumisten yhteydessä pienimuotoisia rakennus- ja korjausprojekteja.  

Hyvään vauhtiin päässeen Taunus Transit vm 1965 kunnostus pyritään saattamaan loppuun vuoden 2010 aikana. Taunusta on kunnostettu torstaisin klo 17.00 eteenpäin. Jotta useampi halukas voisi osallistua projektiin, voitaisiin työ aloittaa aikaisemmin päivällä.

YHTEENVETO TALOUDESTA:
Vuokratulot ehtivät jo vuoden 2009 aikana nousta edellisvuodesta. vuodesta. Loppuvuodesta Tiivistepalvelu Oy irtisanoi vuokrasopimuksensa. Tämä aiheuttaa jälleen aikamoisen loven vuokratuottoihin tulevana toimintavuonna. Vapautuvia tiloja on vaikea saada nykykuntoisina ja yhtenäisenä tilana vuokrattua. Tilanne sinällään ei ole toivoton, vaan nyt pitäisi olla rohkeutta investoida vapautuneiden tilojen perusparannukseen vaikka lainavaroin.

Tulevana toimintavuonna Mobiilimäen vuokratuotto näillä näkymin on 6000 euroa kuukaudessa. Jotta kohoavasta maavuokrasta selvittäisiin kunnialla, pitäisi vuokratuoton olla 8200 euroa kuukaudessa. Vuokratuottoa voidaan lyhyellä tähtäimellä lisätä nostamalla nykyisten vuokralaisten vuokria maltillisesti, lisäämällä ponnistuksia vapaana olevien tilojen vuokraamiseksi sekä jalostamalla nykyisiä vuokratiloja siten että niistä saadaan parempi vuokratuotto. Lisäksi pitäisi vähentää yhdistyksen talouden riippuvuutta Mobiilimäen kiiteistötuloista.