« Takaisin listaukseen
Reo autojen varhaishistoriasta Suomessa »


Talwiajot 4.-5.2.2012
Mika Peippo 20.02.2012 20:51

Joulukuun alussa päätimme osallistua Keski- Suomen Mobilistien järjestämään Talwiajoon helmikuussa. Kelit joulukuussa eivät näyttäneet kovin talvisilta. Helmikuun alkuun, kun päästiin oli talvi tullut myös Turkuun. Mukavan seurueen saimme mukaamme. Perjantai 3.2.2012 oli tapaamispaikaksi sovittu Auran ABC asema, josta matka kohti Jyväskylää oli tarkoitus alkaa viiden autokunnan voimin. ULKONA OLI PAKKASTA ! ( -22 c ) Muiden ollessa jo paikalla Aria ei näkynyt, jolloin saimme kuulla että hänen Triumph oli viluinen ei tahtonut käynnistyä. Joten lähdimme matkaan neljän auton voimin. ( Ari tulisi perässä kunhan yhteistyö auton kanssa sujuisi. ) Matka Jyväskylään sujui mukavasti, kahvilla välillä pysähtyen ja autoja tankaten. Lunta ja pakkasta riitti perille asti. Perille päästyämme kuulimme Arinkin matkan jo alkaneen kohti Jyväskylää. Perjantai illallinen omassa seurueessa ja unten maille valmistautuen tuleviin koitoksiin. Tuhdin aamupalan jälkeen oli aika laittaa pipo korville ja lähteä käynnistelemään autoja, jotta matka lähtöpaikalle voisi alkaa .ULKONA OLI PAKKASTA ! ( -33 c) Heikin BMW:ssä oli lohkolämmittimen johdot kunnossa, mutta toisesta päästä oli joku hukannut virran yön aikana… Lähtöpaikkaan oli matkaa vain 6 km jonne kaikki 165 autokuntaa kerääntyi aamukahville. Autot lähetettiin matkaan numero järjestyksessä auringon paistaessa ja pakkasen paukkuessa. Myös Heikin autokunta ehti juuri ajoissa paikalle kohmeisella BMW:llä. Reitin varrelle oli saapunut katselioita, vaikka ULKONA OLI PAKKASTA ! ( -31 c ) Reitti kiersi pitkin lumisia pikkuteitä Jyväskylän tietämillä. Kauniiseen reittiin mahtui mutkia, mäkiä, isoja ja pieniä. Maittava soppa nautittiin Vesalan leirikeskuksessa. Kiitokset kokille! Maalissa kilpailijoita odotti viimeiset visaiset kysymykset, jonka jälkeen pääsi nauttimaan kylpylän palveluista, mm. ”korpisaunan” kuumista löylyistä. Iltajuhlaa viettiin nauttien hyvästä ruuasta ja mukavasta seurasta Rantasipi Laajavuoressa. Saatiin sentään ” Turkulaisten ” pöytään yksi palkintokin. Anne sai kolmannen palkinnon naisten sarjassa. Sunnuntai aamu valkeni aurinkoisena , joskin ULKONA OLI PAKKASTA ( -32 c ) Annen Oopelin akku oli hiljentynyt pakkasyönä, onneksi ystävälliset ruotsalaiset toverit antoivat Mersustaan lisä virtaa meille, ja taas Oopeli hyrräsi valmiina lähtöön tosin kuin Arin Triumph joka oli vilustunut taas yön aikana… Epo , joka koko viikonlopun oli kulkenut ilman pipoa ja pikkukengät jalassaan, takki auki ja paljain käsin muiden kauhuksi ,hinasi Arin Trumpan käyntiin. Kotimatka sujui ongelmitta. Pysähdyimme Auran ABC asemalle kiittääksemme kaikkia mukana olleita. TUNTUI ETTEI ULKONA OLLUT ENÄÄ PAKKASTA …. ( -22 c )

Kiitos : Heikki,Pekka,Seppo,Jukka,Epo, Manu, Ari, Reka sekä ” Wotkalainen ”

Keski- Suomen Mobilisteille Talwiajoista.


Mika ja Anne Peippo

Kategoriassa: Harrastuksen ilot, haasteet ja pienet murheet



Kommentit

ei kommentteja

Lisää kommentti