Paikallista autohistoriaa

Victor Forselius ja Suomen ensimmäinen auto

W. Widenäs maamme ensimmäinen autokauppias

Linja-autoliikenne alkoi lähes 100-vuotta sitten Turussa

Korvensuu suomalaisen autonvalmistuksen uranuurtajana

 

Turun ja Porin läänin autokalusto vuonna 1926

Uusi Aura julkaisi yhteenvedot Turun ja Porin läänin motorisoidusta ajoneuvokalustosta. Tilastossa luetellaan kaikki henkilöauto, autobussi, kuorma-auto ja moottoripyörämerkit, jotka olivat rekisterissä 31.7.1926. Lehti julkaisi uutisen sunnuntaina 22. elokuuta 1926. Ohessa liitteenä taulukko, jonka olen laatinut julkaistun materiaalin pohjalta.

Olen kirjoittanut ajoneuvomerkit siten kuin ne lehdessä julkaistiin. Niissä saattaa olla kirjoitusvirheitä. Autot ja autoilu oli vielä 1920-luvulla vielä outoa ja ihmeellistä. Kaikista vieraskielisistä automerkistä ei oltu niin hyvin perillä eikä vieraat kieletkään olleet sammalla tavalla tuttuja kuin tänä päivänä. Olen lisännyt taulukkoon maan, jossa ajoneuvomerkki on ensin lanseerattu. Kaikkein suositumpia automerkkejä koottiin useassa eri tehtaassa eri puolilla maailmaa. Esim. valtaosa 1920-luvun Ford Model T autoista oli Kööpenhaminan tehtailla koottuja. Tästä huolimatta Ford on amerikkalainen auto. Viimeisessä sarakkeessa on kappalemäärä.

HENKILÖAUTOT

Automerkki ja kappalemäärä

  • Ajax Touring, USA, 2
  • Adam Opel, Saksa, 8
  • Adler, Saksa, 14
  • Aga, Saksa, 8
  • Austin Seven, Englanti, 3
  • Berliet, Ranska, 14
  • Berliet Lyon, Ranska, 1
  • Benz, Saksi, 21
  • Bergman, Saksa, 1
  • Beylerss Thomas & Co, Saksa, 1
  • Bianchi, Italia, 6
  • Brennabor, Saksa, 1
  • Buick, USA, 56
  • Cadillac, USA, 4
  • Chandler, USA, 1
  • Chenard & Valcker, Ranska, 1
  • Chevrolet, USA, 360
  • Chrysler, USA, 28
  • Citroen, Ranska, 44
  • Cleveland, USA, 12
  • Daimler, Saksa, 4
  • Darracq, Ranska, 1
  • Davis, USA, 3
  • Delahaye, Ranska, 1
  • Delaunay-Belleville, Ranska, 2
  • Detroit, USA, 1
  • Detroiten, USA, 1
  • Dodge, USA, 3
  • Dodge Brothers, USA, 4
  • Durant, USA, 18
  • Durkopp, Saksa, 2
  • Dux, Saksa, 2
  • Essex, USA, 23
  • Fiat, Italia, 92
  • Flint, USA, 1
  • Ford, USA, 1033
  • Franklin, USA, 1
  • Fulmina, Saksa, 1
  • Gebr. Vindhoff, Saksa, 1
  • G.M-C. K-17, USA, 1
  • Gray, USA, 8
  • Hackett Jackson, USA, 2
  • Hansa Lloyd, Saksa, 3
  • Horch, Saksa, 7
  • Hudson, USA, 18
  • Hupmobile, USA, 26
  • Isotta Frachini, Italia, 1
  • Jevett, USA, 2
  • Kissel Ka, USA, 1
  • Koco, Saksa, 1
  • Lincoln, USA, 2
  • Lindcar, Saksa, 2
  • Mathis, Ranska, 5
  • Maxwell, USA, 20
  • Mercedes, Saksa, 11
  • Mercedes Daimler, Saksa, 9
  • Metz, USA, 1
  • Minerva, Belgia, 1
  • Moon, USA, 15
  • N.A.G., Saksa, 12
  • Napier, Englanti, 1
  • Nash, USA, 6
  • (Inter)nationale, USA, 1
  • Neckarsulmer, Saksa, 5
  • N.S.U. Roadster,Saksa, 1
  • Oakland, USA, 45
  • Oldsmobile, USA, 29
  • Opel, Saksa, 44
  • Overland, USA, 28
  • Packard, USA, 4
  • Peugeot, Ranska, 5
  • Presto, Saksa, 1
  • Regal, USA, 1
  • Renault, Ranska, 4
  • Reo, USA, 4
  • Rolls Royce Y.E., Englanti, 3
  • Rugby, USA, 5
  • Scripps Booth, USA, 4
  • Selve, Saksa, 4
  • Star, USA, 7
  • Steyr, Itävalta, 1
  • Stoewer, Saksa, 5
  • Studebaker, USA, 27
  • Talbot, Ranska, 1
  • Temperino, Italia, 1
  • Velie, USA, 1
  • Wanderer, Saksa, 16
  • Warren, USA, 1
  • Willys Knight, USA, 8

 


Kuorma-autot vuonna 1926

Oheinen tilasto on julkaistu Uusi Aura sanomalehdessä sunnuntaina 2. elokuuta 1926. Artikkeli listaa 31.heinäkuuta 1926 Turun ja Porin läänissä rekisterissä olleet kuorma-auto merkit ja niiden lukumäärän. Itse olen lisännyt merkin jälkeen valmistusmaan. Merkkien kirjoitusasu on sama kuin sanomalehdessä. Mahdollisia kirjoitusvirheitä en ole korjannut.

  • Adler, Saksa, 5
  • Aga, Saksa, 1
  • Audi, Saksa, 4
  • Benz Gaggenau, Saksa, 9
  • Benz, Saksa, 7
  • Bergman, Saksa, 1
  • Betlehem, USA, 2
  • Chevrolet, USA, 119
  • Commercial, USA, 1
  • Daimler, Saksa, 4
  • Durkopp, Saksa, 2
  • Dux, Saksa, 5
  • Federal, USA, 2
  • Fiat, Italia, 11
  • Ford, USA, 533
  • Gray, USA, 2
  • Hansa Lloyd, Saksa, 4
  • Hercules, USA, 1
  • Horch, Saksa, 1
  • Locomobile, USA, 1
  • Mannesmann Mulag, Saksa, 7
  • Mercedes, Saksa, 3
  • Mercedes Daimler,Saksa, 18
  • M.A.N, Saksa, 5
  • N.A.G., Saksa, 1
  • Nash, USA, 1
  • Neckarsulmer, Saksa, 1
  • Oakland, USA, 1
  • Opel,Saksa, 8
  • Overland, USA, 1
  • Phenomobile, Saksa, 1
  • Piccolo, Italia, 1
  • Presto, Saksa, 11
  • Pyker,Saksa, 1
  • Renault, Ranska, 1
  • Reo, USA, 1
  • Republic, USA, 16
  • Rochet-Scheider, Ranska, 1
  • Stewart, USA, 1
  • Studebaker, USA, 2
  • Vomag, Saksa, 3
  • White, USA, 2

Linja-autot vuonna 1926

Oheinen tilasto on julkaistu Uusi Aura sanomalhdessä sunnuntaina 22. elokuuta 1926. Tilaston tiedot kuvaavat Turun ja Porin läänin "autobus" kantaa 31. heinäkuulta 1926. Itse olen lisännyt valmistusmaan merkin jälkeen. Linja-automerkkien kirjoitusasu on sama kuin sanomalehdessä julkaistu. Niissä saattaa siis olla kirjoitusvirheitä.

  • Apollowerke, Saksa, 1
  • Automobile Gesellshaft, Saksa, 1
  • Berliet, Ranska, 1
  • Benz Gaggenau, Saksa, 2
  • Benz, Saksa, 2
  • Betlehem, USA, 1
  • Brockway, USA, 3
  • Buick, USA, 1
  • Chevrolet, USA, 51
  • DeDion Bouton, Ranska, 1
  • Delahaye, Ranska, 4
  • Federal, USA, 1
  • Fiat, Italia, 7
  • Ford, USA, 245
  • Gray, USA, 2
  • Hansa Lloyd, Saksa, 1
  • Mercedes, Saksa, 1
  • Mercedes Daimler, Saksa, 4
  • N.A.G., Saksa, 1
  • (Inter)national, USA, 1
  • Opel, Saksa,
  • Presto, Saksa, 3
  • Republic, USA, 3
  • Rochet-Scheider, Ranska, 9
  • Reo, USA, 5